Rakastan ruotsalaisia omenoita. Ingrid Marie, Åkerö, Katja ja mitä muita nimiä niitä nyt onkaan. Mutta jos joku ihan tosissaan sanoo, että juuri ruotsalaiset omenat ovat maailman parhaimpia, on se kyllä hieman kansallismielistä liioittelua. Jos ei oteta huomioon tiettyjä omenalajikkeita, jotka ovat ominaisia maallemme, on kuitenkin olemassa jotain, joka puhuu ruotsalaisten omenoiden puolesta. Tämä erikoisuus on se, että omena kypsyy hitaasti näissä erityisissä olosuhteissa, joita pohjoinen ilmastomme meille tarjoaa. Salaisuutena toimivat pitkät, valoisat kesäillat sekä suhteellisen pidättyväinen lämpötila (hyväntahtoinen kiertoilmaus kylmille kesillemme!).
Mutta jos tämä on se asia, joka tarjoaa ruotsalaiselle omenalle sen ominaispiirteet, pitäisihän norjalaisella, tanskalaisella ja suomalaisella omenalla tällöin olla samanlaiset mahdollisuudet saavuttaa yhtä hyvä laatu. Ja koska olen juuri lomaillut Pohjois-Saksan omenamailla, Elben rannoilla (alue lähellä Altes Landia), tulee minun kylläkin selittää asia hieman paremmin.
Teoria on joka tapauksessa se, että nopeasti kasvavat omenat, joita kasvatetaan kauempana pohjoisnavasta kuin päiväntasaajasta, eivät ehdi auringon paahteen alla tuskin ollenkaan tuomaan esiin niitä makusensaatioita, joista saamme pohjoismaisissa omenoissa nauttia. Nopeasti kasvavissa omenoissa on usein voimakas ja kuljetusystävällinen kuori ja ne voivat varmasti olla sekä mehukkaita että makeita. Tällaisen omenan syöminen on kuitenkin erilainen kokemus verrattuna pohjoisemmasta omenasta nautiskeluun.
Omenoita voi tottakai syödä ympäri vuoden, mutta tähän vuodenaikaan ovat lähialueilla tuotetut omenat suosiossa. Kaikki muu on minulle jonkinlainen kompromissi.
Monet omenat (sekä ruotsalaiset että muualla tuotetut) löytävät usein tiensä omenakakkuihin ja omenapiirakoihin kodeissamme. Yksi kokeilun arvoinen asia on painella haluamillasi piparkakkumuoteilla paloja piirakkataikinasta ja tämän jälkeen koristella itse piirakka näillä.
