Östra hamngatanilla Göteborgissa on karkkikauppa, joka myy kokonaiset kolme tonnia irtokarkkia viikossa. Kolme tonnia! Voin vain onnitella yrittäjää. Karkkikaupassa, jonka hän kerran perusti, oli päiväkassana 24 kruunua, joten menestykselle saa todellakin nostaa hattua. Minä itse olen heikkona makeisiin, ainakin jos ne ovat suklaata tai lakritsia. Sopivissa määrissä. Vaikka kun huomaan, että tilastojen mukaan syömme Ruotsissa melkein 17 kiloa makeisia henkilöä kohti vuodessa, kuulostaa se mielestäni paljolta. Ehkä enemmän kuin sopivalta määrältä.

1960-luvulla, kun vartuin, söimme 6,7 kg makeisia. En aio sanoa, että kaikki oli paremmin ennen (paljon oli huonommin), mutta mikä on muuttunut? Yksi selitys on, että karkit eivät olleet yhtä suuria silloin. Lisäksi hinta oli korkeampi. Mutta luulen myös, että söimme enemmän leivonnaisia. Kun istuimme kiltisti vanhempien kanssa kahvipöydässä, ei ollut muuta tekemistä, kuin maistaa jokaista sorttia. Sen jälkeen makeanhimo oli tyydytetty – tai se vaihtui pahoinvointiin!

Kun liian paljon karkkia yhdistetään liian paljon paikallaan olemiseen, voi tulla huonovointiseksi! Se on tunnettu tosiasia. Makeiset kuuluvat elämän iloihin, ja liikkuminen, jos on terve ja voi liikkua, kuuluu myös elämän iloihin. Jos jättää liikkumatta, se näkyy ennemmin tai myöhemmin. Ja keho kyllä huomauttaa, kun se saa itseensä liikaa roskaa.

Luulenpa… että jos ihmiset leipoisivat enemmän kotona, samalla saisi kulutettua hieman siitä, mitä sitten syö. Leivonnaiset sisältävät tietenkin paljon voita ja paljon sokeria, mutta tiedät mitä syöt. Mistä irtokarkit koostuvat, ei mielellään haluta tietää.