Osanottajilla yli 200 maasta ja luultavasti miljardiyleisöllä on kesäolympialaiset maailman suurin urheilutapahtuma. Näin Rion kesäolympialaisten lähtökuopissa en voi olla miettimättä, mikä meitä kiehtoo olympialaisissa.
Jännitys on yksi selitys, kuten myös ennätykset. Kuitenkin olen sitä mieltä, että koskettavat elämänkohtalot ovat usein mielenkiintoisimpia ja olympialaisten historian aikana on aina ollut dramaattisia tapahtumia areenan ulkopuolella. Elokuva Chariots of Fire (Tulivaunut) käsittelee kahden brittiläisen olympiamitalistin elämää ennen olympialaisia vuonna 1924 ja niiden jälkeen. Kiehtovaa on esimerkiksi se, että Eric Liddell uhmasi kuningashuonetta ja kullansaantimahdollisuuksistaan huolimatta kieltäytyi kilpailemasta sunnuntaina uskontonsa vuoksi.
Pariisin olympialaisiin vuonna 1924 osallistui myös Paavo Nurmi, suomalainen legenda (jonka ennätys olympiakultamitalien lukumäärästä kesti aina vuoteen 2008 asti). Koska hän oli jo voittanut useita kultamitaleja, halusi suomalainen joukkueenjohto antaa Ville Ritolalle mahdollisuuden voittaa 10000 metrillä. Nurmea kiellettiin osallistumasta, mutta hän tuli niin vihaiseksi, että hän ajoi toiselle stadionille juoksemaan 10000 metriä yhtaikaa olympiajuoksun kanssa. Oikean kilpailun voitti Ritola, mutta Nurmi juoksi nopeammin. (Myöhemmin hän sanoi, että urheilu oli ajan hukkaa verrattuna taiteeseen ja tieteeseen.)
Toinen erottuva kultamitalisti oli australialainen Dawn Fraser, yksi kaikkien aikojen parhaista naispuolisista vapaauinnin harjoittajista. Voitettuaan Tokiossa vuonna 1964 hänet pidätettiin, kun hän hetken päähänpistosta kiipesi luvatta varastamaan lipun keisari Hirohiton palatsin ulkopuolelta. Hänet vapautettiin ja hän sai pitää lipun matkamuistona. Mutta Australian uimaliitto raivostui ja laittoi hänet kilpailukieltoon kymmeneksi vuodeksi.
Los Angelesissa vuonna 1984 olisi Florence Griffith Joyner (Flo-Jo), loistava lyhyen matkan juoksija, saanut osallistua lyhyeen viestiin, neljä kertaa sata metriä. Ehtona oli vain, että hän leikkaisi pitkät, värikkäät kyntensä. Leikkasiko hän? Tuskin.
Olympialaiset ovat sekoitus yksittäisten urheilijoiden uhrauksia, saavutuksia ja epäonnistumisia, kummallisella tavalla yhdistettyinä tunteisiin, joita urheilu eliittitasolla usein saa kanavoida. Mutta olethan samaa mieltä siitä, että olympialaiset ovat enemmän kuin hyvin treenattujen ”täydellisen” kehon omaavien ihmisten suorituksia?
Odotan innolla saada nähdä uusia sankareita, uusia ennätyksiä, uutta dramatiikkaa ja ehkä uusia maalilinjalla kaatumisia. Mutta vielä innokkaammin odotan saada kuulla ja lukea uusista, koskettavista elämänkohtaloista ja uusista hulluista yrityksistä!
