Maaliskuu on täydellinen kuukausi aloittaa pyöräily talvitauon jälkeen. Jos nyt edes pitää taukoa talvella. Pyöräilystä pimeänäkin vuodenaikana on tullut yleisempää, ainakin kaupungeissa kuten Malmö ja Göteborg, ja ainakin leutoina talvina. Vaimoni on innokas pyöräilijä. Hän polkee yksitoista kilometriä töihin kaikkina vuodenaikoina, myös talvella. Ei kuitenkaan rankassa lumisateessa.
Göteborgsposten-lehdessä nimitettiin talvipyöräilijät “kovimmista kovimmiksi”. Olkoon niin, minä pärjään ilman sitä kunniamainintaakin ja peilaan mieluummin vaimoni kunniaa. Mutta pyöräily on tietenkin mukavaa ja minun mielestäni nyt on oikea aloituskuukausi. Maaliskuussa on vielä aamuisin hieman kylmää, mutta pitää vain pukeutua oikein. Hanskoja suositellaan! Lisäksi pyörätiet ovat lumettomia, vaikkakin pitää varoa aamuliukkautta. Lakaisukoneet eivät ole vielä ehtineet ajaa, joten täytyy olla varovainen irtonaisen hiekan kanssa (ja käyttää tietenkin kypärää), mutta tiet ovat kuitenkin ajokunnossa.
Töihin pyöräilyn eräs hyvä puoli on, että kotiin tultuaan on saanut päivän treenin. Se on myös ihanaa, varsinkin jälkikäteen. Pari vuotta sitten kokeilin kuntosalilla käymistä. Olen harvoin tuntenut itseni niin hölmöksi. Ehkä musiikki osaltaan lisäsi epämukavuutta, kuten se joskus tekee kauppakeskusdiskoissa, joita vaatekaupoiksi kutsutaan. Kokemus puuhailla outojen ja tuntemattomien laitteiden joukossa selvästikin väärin pukeutuneena vahvisti minua vain yhdellä tavalla – vahvaa vakaumustani siitä, että urheilu ei koskaan ole ollut minun juttuni.
Pyöräilemään lähteminen maaliskuussa on aivan eri asia. Ilman pakkomusiikkia tai tarvetta olla kovimmista kovimpien joukossa liidän eteenpäin ja nautin elämästä. Renkaat laulavat, kun punaisena puuskuttaen kohtaan kevään.
