Lapsena tuskin tiesin mitä Coca-Cola on. Sokerijuoman sen sijaan tunsimme siskoni kanssa hyvinkin, ja saadessani pullon sokerijuomaa oli tärkeää, että se jaettiin oikeudenmukaisesti. Sääntö ”sinä jaat, minä valitsen” oli varmin. Se periaate toimi myös esimerkiksi pikkuleipien jaossa. Se, joka piteli veistä, sai valita viimeisenä. Nyt tälle voidaan jo nauraa, mutta joskus käytössä oli jopa mittanauha. Tämä ainakin osoittaa, kuinka tärkeää oikeudenmukaisuus oli meille!

Paljon myöhemmin kävin kurssin, jossa John Rawlsin kirja ”Oikeudenmukaisuusteoria” toimi opintokirjana. Rawls on tärkeä tekijä poliittisen filosofian kentällä. Kirja on niin paksu ja monimutkainen, etten kerennyt enkä jaksanut lukea siitä kaikkea, mitä minun oli tarkoitus. Hänen perusideansa joka tapauksessa oli ajatuskokeilu, joka muistuttaa pikkuleivän jakamista.

Kuvittele ryhmä, joka päättää yhteiskunnan järjestyksestä. Edellytyksenä on, että ryhmän jäsenillä on asiantuntijapätevyyttä, mutta heiltä puuttuu tieto siitä, mihin yhteiskunnan kolkkaan he itse kuuluvat. He eivät tiedä, asetetaanko heidät yhteiskuntaan rikkaana vai köyhänä, miehenä vai naisena, vanhana vai nuorena, älykkäänä vai…kuten me muut. Kaikki tämä oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Kuinka he järjestäisivät yhteiskunnan? En tarjoa mitään ”spoileria” paljastamalla jännittävän loppuratkaisun (mikä vei kirjoittajalta noin 600 sivua). Kirja, josta filosofit ovat nyt väitelleet 40 vuoden ajan, osoittaa, että jopa Rawls otti oikeudenmukaisuuden vakavasti!

Mietin, tekevätkö nykyajan lapset kuten me taannoin, jakaessaan keskenään jotain makeaa, vai ovatko he kenties kehittäneet jonkin uuden jakoperiaatteen. Ehkäpä se, joka on saanut eniten tykkäysmerkintöjä Facebookissa, saa suurimman osan. Tai jospa he äänestävät yhden kerrallaan ulos, kuten erilaisissa saippuaoopperoissa. Toivon, että se ei toimi niin. Me aikuiset tietysti näytämme lapsillemme, mitä oikeudenmukaisuus on käytännössä. Tehdäksemme tästä konkreettista voimme esimerkiksi hyödyntää yhteiset leipomishetket. Jauhotetun leivontapöydän äärellä voidaan käyttää esimerkkinä ”tuotteliasta oikeudenmukaisuutta” ja kun pikkuleivät odottavat pöydällä paistettuina ja taivaallisen tuoksuisina, voidaan nostaa esille ”distributiivinen oikeudenmukaisuus”.

Kuka muka haluaisi pienimmän pikkuleipäpalan? Etenkin jos on kovin työntekijä… On ehkä tullut aika kirjoittaa ”Piparkakkuteoria”!